joulukuu, 2014

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Vai onko?

Talouden ennusteet vuodelle 2015 eivät anna tällä hetkellä kovin paljon uskoa muutokseen, mutta toisaalta odottiko joku sitä oikeasti? Suomessa tapahtuva iso rakennemuutos tulee todennäköisesti vaikuttamaan vielä vuosia eteenpäin ja veli-Venäjä vieressä luo uudenlaista arvaamattomuutta tulevan ennustamiseen. Realiteetit pitää tiedostaa ja tunnustaa, mutta se ei tarkoita, että tekeminen pitää lopettaa. Itse uskon vahvasti siihen, että nyt […]

Kommunikoikaa, Olkaa Hyvät!

Osallistuimme muutama vuosi sitten yritysmessuille yhteistyökumppaniemme kanssa teemalla ’Kommunikoikaa, Olkaa Hyvät’. Nyt, maksetun ja ansaitun medianäkyvyyden aikaudella, tämä teema on ajankohtaisempi kuin koskaan. Yritysmaailmassa, varsinkin B2B-markkinoinnissa, vedotaan kiireeseen ja sanotaan, että edes peruskommunikointiin ei ole aikaa. Organisaatiot on supistettu mataliksi ja resursseista on pulaa. Silloin kun olisi tarve myydä ja markkinoida kaikista eniten, siihen ei ole […]

Piloille palveltu asiakas

Sateet katkaisivat Pohjois-Kalifornian kesän vasta lokakuussa. Parin kuukauden yhtämittainen poutajakso oli tehnyt meistä pehmeitä ja päätimme vaimon kanssa soittaa taksin päästäksemme yliopistolle kuivin jaloin. Yhteys taksitolpalle oli huono, kuskin kielitaito välttävä ja asenne karmea. Millään ei tahtonut saada selvyyttä, oliko auto tulossa ja milloin. Lyhytpinnainen taksikuski katkaisi puhelun ärähdettyään ”Don’t call here if you don’t […]